Ei kauaa nokka tuhissut, kun jo toista reseptiä täällä blogissani tarjottelen. Viime postauksessa kertomilleni synttärikutsuilleni valmistin kiireessä ja pikkupaniikissa perheelleni suolaistakin tarjottavaa; kinkkuwrappeja. Wrapit ovat todella nopea ja maistuva ruoka esimerkiksi illanistujaisiin tai vaikka välipalaksi. :-)
Tarvittavat ainekset: tortillapohjia, 200g turkkilaista jogurttia, 200g yrtti/valkosipulituorejuustoa, vajaa pussillinen kinkkusuikaleita, pieni suolakurkku, paprika, lehtisalaatti
1. Pilko suolakurkku sekä paprika pieniksi kuutioiksi.
2. Valmista wrappien täyte sekoittamalla keskenään turkkilainen jogurtti, tuorejuusto, kinkkusuikaleet, suolakurkku- sekä paprikakuutiot. Halutessasi voit lisätä täytteeseen myös mustapippuria, joka tuo siihen hieman särmää.
3. Levitä täytettä tortillapohjalle siten, että tortillapohjan reunat ovat ilman täytettä. Revi täytteen päälle lehtisalaattia.
4. Taita tortillapohjan reunoja hieman siten, ettei pohjaa rullatessa wrapin täytteet pääse tursuamaan ulos. Taitettuasi reunat, rullaa tortillapohja täytteineen pötköksi.
5. Rullattuasi wrappipötkön, leikkaa se vinosti kahtia, aseta lautaselle ja nauti! :-)